Tarinat

Ai kauheeta!

Posted by Ihmeipanat | huhtikuu 16th, 2015 | No responses

 

 

Lapset miettivät välitunnilla, mitä muuta keksisivät opettajan pään menoksi. Märkä taulusieni oven päällä oli onnistunut hienosti – täydellisesti. Vielä nyt, viikkoa myöhemmin, opettaja ei uskaltanut vieläkään astua ovista suoraan sisään, vaan tyrkkäsi sen aina edeltä auki, odotti hetken, ja meni vasta sitten itse perässä.

– Ihan varmuuden vuoksi, hän aina sanoi ja pälyili luokkaa epäluuloisesti.

 

Luokan uhkaus luvassa olevista lisäkepposista oli saanut opettajan niin vainoharhaiseksi, että hän oli ottanut käyttöön mitä erilaisimpia varotoimenpiteitä. Hän tuli kouluun jo puoli seitsemältä aamulla, jotta olisi varmasti ensimmäisenä paikalla ja hän lukitsi jokaisen kaapin ja laatikon joka kerran, kun joutui hetkeksikin poistumaan luokasta. Yhtenä päivänä hän oli jopa keksinyt levittää perunajauhoja lattialle paljastaakseen lasten häärimisen pöytänsä ympärillä. Jauho sotki kuitenkin lähinnä vain opettajan omat housunlahkeet, ja kun sitä kulkeutui hänen kengissään käytävillekin, koulun siivooja pakotti opettajan hylkäämään idean alkuunsa.

 

Lapsia jo melkein säälitti opettajan säikkyminen. Monet luokassa olivat sitä mieltä, että jatkopiloista voitaisiin luopua – varsinkin, kun opettaja oli tehnyt onnistumisesta melkein mahdotonta.

 

Mutta sinä päivänä ruokalassa, idea iski.

Opettaja oli tullut viimeisenä pöytään tarjottimensa kanssa. Hän otti paikkansa ja oli juuri istuutunut tuolilleen, kun Viiviltä lipsahti röyhtäisy.

Röyh.

 

Viivi punastui. Mutta opettaja ei tajunnut, mistä ääni tuli ja säikähti takaisin pystyyn. Hän katseli ympärilleen.

– Mikä se oli?

Pöydässä istuvat lapset vilkuilivat toisiaan. Heidän silmänsä syttyivät.

 

– En mä mitään kuullut, Leevi vakuutti opettajalle kirkkain silmin.

Saara nyökkäsi Viiville ja virnisti. Viivi sulki silmänsä, keskittyi – ja alkoi mielikuvitella…

Kun opettaja istui uudelleen alas, Viivi röyhtäisi toistamiseen. Tällä kertaa vähän kovempaa.

 

Röyh!

 

Taas opettaja nousi salamana pystyyn. Hän ravisteli ja keikutteli tuoliaan tutkien, olisiko vika mahdollisesti siinä. Mitään ei tietenkään löytynyt.

Lapsia nauratti. He yrittivät pidätellä, mutta se oli vaikeaa.

 

– Mikä nyt on? Opettaja kysyi epäluuloisesti.

– Miksi Jonne ja Olli olette niin punaisia? Kerttukin näyttää siltä, että silmät pullistuvat päästä.

– Tää ruoka on vaan niin kuumaa..

– …liian suolaista

– …meni väärään kurkkuun, lapset kakistelivat vastaukseksi.

 

Kulmat epäilevässä kurtussa, opettaja istahti kolmannen kerran alas. Viivi keräsi kaiken voimansa, veti syvään henkeä – ja röyhtäisi.

 

RRRRRÖYHH!!!

 

Pöydät tärisivät. Tuolit tärisivät. Kaikkien lautaset ja lasit ja lusikat tanssivat helisten tarjottimilla. Maitoa läikkyi ympäriinsä. Onneksi torstain ruokana oli hernekeittoa! Se oli niin paksua, ettei se hievahtanutkaan lautasilta. Muuten sotku olisi ollut kauhea.

– Uih! Opettaja vinkaisi ja ponkaisi pystyyn takapuoltaan pidellen kuin olisi istunut vahingossa nastan päälle.

 

Koko ruokala kääntyi katsomaan. Muut oppilaat, opettajat, rehtori.

Opettaja punastui korviaan myöten.

– Ai kauheeta, anteeksi! Anteeksi! Hän sopotti.

– Mutta en minä… En yhtään ymmärrä, mitä… Hän yritti selittää.

 

Lapset eivät voineet enää pidättää, vaan räjähtivät nauruun.

– Mitä? Mitä hauskaa tässä on? Rauhoittukaa! Opettaja komensi. Yhä tomaatinpunaisena.

Sitten hän keksi.

– Siis…. Tekö tämän teitte? Teittekö? Miten? Vastatkaa! Hän tivasi.

Mutta lapset nauroivat niin kovaa, etteivät melkein saaneet henkeä – eikä kukaan voinut vastata.

Opettaja tutki tuolin joka kohdan. Hän tarkasteli sitä, silitteli, heilutti ja nytkytti. Mutta mitään vikaa hän ei tuolista löytänyt. Hän vaihtoi itselleen uuden tuolin naapuripöydästäkin.

Mutta päätti hetken miettimisen jälkeen syödä lopun ruokansa seisaaltaan.

Ihan varmuuden vuoksi.

Vastaa