Tarinat

Hamppareita

Posted by Ihmeipanat | marraskuu 20th, 2014 | No responses

Saara, Teemu ja Konsta istuskelivat olohuoneessa ruoka-aikaa odotellen. Teemu luki sarjakuvia, Saara katsoi piirrettyjä televisiosta ja pikku-Konsta istui lattialla sammakko-helistimen lumoissa.

”Voi kun tekisi mieli hampurilaista”, Teemu voihkaisi. ”Päästäisiinköhän me tänään Mäkkäriin?”

”Joo!”, Saara hihkaisi. ”Se olis kireetä! Ja jätskiä jälkkäriksi!”

Hän kipaisi heti keittiössä hääräilevän äidin luo.

”Äiti, voidaanko mennä Mäkkäriin tänään? On perjantaikin..”, Saara pyysi.

”Ei tänään, kulta”, äiti vastasi. ”Meillä on makaronilaatikkoa pakkasessa. Se pitää syödä pois”

”Syödään se huomenna. Äiti. Jooko? Pliide.. Tekisi niiin mieli hampparia”, Saara aneli.

Hän tuijotti äitiä mahdollisimman suurin ja hellyyttävin silmin ja hymyili loistavinta ja suloisinta hymyään. Tekniikka, joka toimi mummiin aina.

”Saara! Sanoin jo, ei tänään. Tänään syödään makaronilaatikkoa”, äiti toisti.

”Psst, Saara”, Teemu kuiskasi ja vinkkasi Saaran sivummalle. ”Mulla on idea”

Teemu kuiskutti suunnitelmansa Saaran korvaan. Saara hymyili ja nyökkäsi. Hän nosti Konstan syliinsä ja kantoi tämän pöydän ääreen syöttötuoliin.

”Konsta, me tarvitaan kohta sun apua”, Saara kuiskasi.

”Äiägh!”, Konsta hymyili vastaukseksi.

Kun Konsta oli paikoillaan, Saara antoi Teemulle merkin. Teemu laittoi musiikin soimaan ja käänsi äänen niin kovalle, että se varmasti kuului keittiöön asti.

Se tepsi. Rytmi kietoutui äitiin päästä varpaisiin. Ensin alkoivat polvet nytkyä ja pää nyökytellä musiikin tahtiin. Vähitellen liikkeet voimistuivat, ja kohta äiti jo huojutti vartaloaan, heilutti käsiään ilmassa, taputti ja napsutteli villisti sormiaan. Aina välillä hän vaihtoi tanssisuuntaa hyppäämällä ilmaan ja laskeutuessaan heilutti nauraen takapuoltaan. Niiaavin askelin hän tanssahteli keittiöstä olohuoneeseen ja kaappasi Teemun tanssiparikseen.

Saaraa nauratti. Äiti alkoi paikasta riippumatta tanssia holtittomasti aina hyvän kappaleen kuullessaan. Ominaisuus, jonka vuoksi perhe ei uskaltanut kuunnella musiikkia autossa, jos äiti ajoi… Mutta nyt siitä oli pelkkää hyötyä.

Aikaa ei ollut hukattavaksi. Teemun pidätellessä äitiä, Saara meni pakastimelle. Hän latasi syliinsä kaikki pakasterasiat ja pinosi ne pöydälle Konstan eteen. Niitä oli kymmeniä.

”Konsta, nyt tarvitaan superkuolaa – nopeasti!”, Saara kuiskasi.

Konsta sulki silmänsä, keskittyi – ja käytti mielikuvitustaan. Pienet sormet puristuivat niin tiukkaan nyrkkiin, että helistimen sammakon silmät pullistuivat kaksinkertaisiksi. Otsa kurtistui nopeasti punastuville rypyille.

Sitten se tapahtui. Konstan leuassa keinuva kuolatippa sai seurakseen toisen… kolmannen… neljännen… kunnes tipoista muodostui noro ja norosta virta. Paksu, kirkas, kiiltävä kuola tursui pian kuohana molemmista suupielistä. Sitä valui valtoimenaan leukaa pitkin Konstan kaulalle ja edelleen alas paidan kaulukselle. Yksitellen Konsta hieroi jokaista pakasterasiaa kuolaisilla käsillään ja naamallaan. Hetkessä rasioiden etiketit alkoivat liueta. Kirjoituksen muste levisi ja paperi hajosi limaksi. Saara pyyhki rasiat keittiöpyyhkeeseen ja nosteli ne nopeasti takaisin pakastimeen.

”Kiitos Konsta, olet mahtava!”, Saara hymyili ja kuivasi lopuksi veljensä naaman.

Saara sai pakastimen oven kiinni juuri, kun kappale loppui ja äiti tuli hyräillen takaisin keittiöön.

”Nyt syödään, lapset!”, hän hymyili. Lämmitän teille sen makaronilaatikon.

Äiti otti pakastimesta rasian ja laittoi sen mikroon. Yllätys oli melkoinen, kun mikron kilahdettua lautaselle kaatuikin keko vetisiä, höyryävän kuumia mansikoita! Saara ja Teemu iskivät silmää toisilleen.

”Mit.. Mitä?”, äiti ihmetteli. ”Makaronilaatikkoahan minun piti lämmittää..”

Hän avasi pakastimen uudelleen ja yritti etsiä oikeaa rasiaa. Yksi toisensa jälkeen hän otti rasioita käteensä ja tuijotti niiden kansia.

”Näissä ei ole etikettejä. Näissä missään ei ole etikettejä!”, äiti huudahti. ”Miten tämä on mahdollista?”

”En minä tiedä”, Saara vastasi viattomasti, silittäen Konstan päätä.

”En minä voi jokaista rasiaa alkaa avata, kaikki sulaa ja menee pilalle!”, äiti voihki. ”Mitä me nyt tehdään? En ikinä löydä sitä makaronilaatikkoa!”

”Äiti? Mulla olisi ehdotus”, Teemu sanoi.

”Mitä, jos mentäisiin nyt Mäkkäriin syömään, ja kun tullaan takaisin, me autetaan Saaran kanssa sinua kirjoittamaan kaikkiin rasioihin uudet etiketit. Syödään sitä makaronilaatikkoa huomenna!”, Teemu ehdotti varovasti.

”Hmm…”, äiti mietti. ”Hyvä on”, hän sanoi sitten. ”Menkää pukemaan”

”JES!”, Saara ja Teemu hihkaisivat ja juoksivat eteiseen.

He olivat juuri saaneet kengät jalkaansa, kun keittiöstä kuului äidin huuto:

”YÄÄH!! Mitä IHMETTÄ keittiöpyyhkeelle on tapahtunut?”

”Ööö… Me mennään autoon odottamaan!”, huikkasivat Saara ja Teemu nopeasti.

He purskahtivat nauruun vasta, kun auton ovet sulkeutuivat.

Hamppareita sittenkin!

Vastaa