Tarinat

Joulumieli hukassa, osa 3

Posted by Ihmeipanat | joulukuu 24th, 2014 | No responses

 

Aattoaamuna lapset kerääntyivät Nellin etupihalle, kuusen ympärille. Jokainen oli tuonut mukanaan koristeita kuusta varten – erilaisia lasipalloja, koristenauhaa, olkikoristeita ja tonttuja. Jonne toi suklaisia joulupukkeja ja oli löytänyt kotoaan jatkojohdon ja vanhan sähkökynttiläsarjankin. Niillä kuusi saataisiin hienosti valaistua.

“Mitä eilen tapahtui?”, Saara kysyi heti, kun Jonne ehti muiden luo.

Jonne kertoi, miten hän oli ajatellut ilahduttaa vanhempiaan soittamalla heille joululauluja koko päivän.

“Koska meillä ei ollut kuin yksi radio, siirtelin sitten sitä huoneesta toiseen”, Jonne selitti. “Käytin mielikuvitustani ja venytin käteni niin pitkiksi, että yletyin äidin ja isän huomaamatta sujauttamaan radion aina sinne, missä he puuhailivat.”

“Mutta?”, Teemu kysyi.

“Mutta sen sijaan, että jatkuvat joululaulut olisivat saaneet äidin ja isän paremmalle tuulelle, he saivat aina ihan hirveän sätkyn, kun laitoin radion päälle. Vauhkoontuivat ihan kuin meillä olisi kummitellut! Niinhän siinä sitten kävi, että lopulta isä sai jäljitettyä radion piilosta ja heitti sen ikkunasta hankeen”, Jonne kertasi masentuneena.

 

“Älä välitä”, Saara lohdutti. “Mikään muukaan yllätys ei ole tähän mennessä onnistunut. Tää kuusi on meidän viimeinen toivo. Tehdään siitä hienoin ikinä!”

“Joo, tehdään!”, muutkin innostuivat.

“Leevi saa hoitaa kiipeämisen”, Saara nauroi.

Leevi keskittyi, sulki silmänsä ja alkoi mielikuvitella. Muut lapset ojentelivat koristeita ja Leevi suihki niitä ympäri kuusta pikavauhtia. Ylös, alas, ympäri. Oksat pöllysivät ja sieltä täältä sinkoutui käpy, kun jokainen koriste ja kynttilä löysi paikkansa.

Kun viimeinenkin lasipallo killui neulasten lomassa, lapset asettuivat tarkastelemaan lopputulosta.

“No nyt on hieno”, Viivi totesi.

“Ai-van sika-kiree!”, Leevi säesti. “Vain valot puuttuu”, hän jatkoi.

Leevi etsi käsiinsä kynttilän, josta saisi sytytettyä valot. Hän kiristi kynttilän kuvun.. Valot ympäröivät kuusen ja saivat koristeet kimmeltämään kauniisti.

“Oooh!”, lapsilta pääsi kuorossa ihastunut huokaus.

Poks. Äkkiä yksi kynttilä poksahti rikki. Poks. Toinen. Poks. Kolmas. Poks. Neljäs. Poks. Poks. Poks…. Koko kynttiläletka rytyytti sarjassa rikki ja ilman täytti kitkerä savun haju.

“EI!”, Saara huusi. “Mitä tapahtui?”

“Johto on ihan kuolassa”, Jonne osoitti lammikkoa varaston nurkalla.

“Ei ollut vielä äsken”, Leevi puolustautui.

Kuola ei voinut olla peräisin kuin yhdestä lähteestä. Virtaa seuraamalla syyllinen saatiin nopeasti kiinni. Konsta istui ihan hiljaa pienen lumikasan takana, järsimässä suklaista joulupukkia – edes tinapaperi ei hidastanut tahtia. Herkkuhimo oli aiheuttanut Konstassa sellaisen kuolatulvan, että saavuttaessaan kuusen valojen johdon, se sai aikaan oikosulun.

 

Nellin etupihalle oli alkanut kerääntyä naapuruston ihmisiä. Palaneen käry ja kummalliset äänet olivat hälyttäneet väen ulos katsomaan, oliko jotain tapahtunut.

“Mitä ihmettä täällä on tekeillä?”, Nellin isä kysyi.

“Me vaan haluttiin koristella sulle kuusi. Yllätykseks”, Nelli kertoi.

“Minulle?”, isä ihmetteli.

“No kun sä oot allerginen!”, Nelli selitti. “Kun me perustettiin sellainen tonttupartio tuomaan joulumieltä ja me järkättiin kaikille yllätyksiä ja sun yllätys oli oikea joulukuusi”, Nelli sopotti.

“Tonttupartio?”, Saaran äiti – joka myös oli tullut ulos – sanoi mietteliäästi. “Olisiko tällainen tonttupartio saattanut olla vastuussa yhden hyasintin seikkailuista tai epäilyttävän sitruunaisesta tuoksusta meidän vessoissa?”, hän hymyili.

“ Teillä oli ihan selvästi joulumieli hukassa, niin me yritettiin ilostuttaa teitä”, Saara myönsi. “Mutta kaikki meni ihan pieleen”, hän jatkoi masentuneena.

Aikuisia nauratti.

“Voi teitä”, Nellin isä sanoi ja kaappasi Nellin kainaloonsa. “Olettepa te nähneet vaivaa. Me taidettiin aiheuttaa aikamoista huolta.”

“Mutta ei hätää. Kyllä kärventyvä kuusi nyt viimeistään saa joulustressin hälvenemään”, hän nauroi. “Aattoilta ja kaikkea. Eiköhän mennä sisään, Joulun viettoon.”

Kaikki olivat samaa mieltä.

Ihmiset lähtivät valumaan koteihinsa. Saara painautui ihan kiinni äitiin ja hymyili. Yllätykset eivät ehkä onnistuneet, mutta kaikilla näytti silti olevan hyvä mieli. Ja kohta päästäisiin syömään ja availemaan paketteja.


“Hyvää Joulua!”, Saara huikkasi vielä Viiville, ennenkuin tämä hävisi mutkan taakse.

Vastaa