Tarinat

Kevätjuhla, osa 2

Posted by Ihmeipanat | toukokuu 28th, 2015 | No responses

 

 

– Missä mun nuotit on?! Viivi huusi lavan takana.

 

Hän penkoi hädissään kassiaan, katsoi tuolinsa alle, tarkasti vierustoveriensa nuottitelineet, mutta ei. Viivi ei löytänyt nuottejaan mistään. Koulun orkesterin oli ihan hetken päästä määrä soittaa kevätjuhlassa, mutta jos nuotteja ei löytyisi, Viivin huilu ei olisi kokoonpanossa mukana.

 

Teemun juontama kevätjuhlanäytelmä, Metsätonttujen Juhannusjuhla, alkoi olla päätöksessä. Viimeinen esitys, Tomeran Tonttupossen ”Tontturäppi” olisi kohta ohi.

 

Saara yritti auttaa. Hän tarkisti toisen ja kolmannenkin kerran Viivin läpikäymät paikat ja yritti vimmatusti keksiä uusia. Eiväthän tavarat noin vain häviä.

Viivi alkoi jo panikoida.

– Mä en muista kaikkea ulkoa! Mun on PAKKO löytää ne nuotit! Mä. En. Voi. Mennä. Lavalle. Hän nikotteli.

 

Saara pysähtyi miettimään, mistä ei vielä olisi etsitty. Katsellessaan ympärilleen, hänen silmänsä osuivat rinnakkaisluokan Eemeliin. Eemeli selvästi katseli Viivin hätäilyä – ja naureskeli!

 

– Mitä sä siinä hihittelet? Saara hyökkäsi Eemelin luo.

– Miten niin? Eemeli kakisteli ja yritti pitää naamansa peruslukemilla.

– Miten niin, Saara matki.

– Mitä sä tiedät Viivin nuottien häviämisestä? Säkö ne otit? Saara tivasi.

 

Omahyväinen hymy nousi takaisin Eemelin kasvoille.

– Njaa… Saattaa olla, hän myönsi.

– Mutta mites todistat?

– Ei mun mitään tarvitse todistaa, Saara suuttui.

– Nyt annat ne heti takaisin. Ei ilman nuotteja voi soittaa ja koko esitys menee pilalle!

– Niinkö? Kyllä mä ainakin pystyn soittamaan ilman nuotteja, Eemeli väitti.

– SÄ SOITAT TRIANGELIA! Saara melkein huusi.

– Mitä sitten? Eemeli kohautti olikaan.

– Äläkä skitsoa. Voi olla, että näin jotain nuotteja äsken tuolla poikien vessassa… pöntössä, hän jatkoi lähtiessään.

 

Voi ei! Nuotit olivat siis pilalla, eikä mistään saanut enää tähän hätään uusia.

Tomera Tonttuposse otti jo vastaan aplodeja ja orkesteri oli asettumassa paikoilleen, Viivi kämmenet hikoillen muiden mukana. Saara näytti kulisseista hänelle peukkua.

– Voi kun kaikki menisi hyvin, hän toivoi itsekseen.

 

Orkesterin johtaja naputti tahtipuikollaan nuottitelinettä. Kaikki hiljenivät. Musiikki alkoi.

Viivi yritti pinnistellä ja muistella kappaletta ulkoa, mutta ei. Hän teki virheen toisensa perään. Saaraa näki, miten Viivin kasvot hehkuivat jo punaisina ja silmät alkoivat täyttyä kyynelistä.

 

– Kesäloma ei voi alkaa näin! Saara päätti.

 

Saara sulki silmänsä, keskittyi – ja alkoi mielikuvitella. Hän räpytti räpyttämistään, kunnes tuuli puhalsi juhlasalissa. Ei liian kova, ihan lempeä löyhähdys vain. Juuri sopivasti räjäyttämään muutaman huolellisesti tehdyn juhlakampauksen yleisössä ja lepattamaan ohjelmalehtisiä. Orkesterin nuotit lävähtivät lattialle. Hetkessä paperit olivat sikin sokin ympäriinsä epämääräisissä kasoissa. Kukaan ei tiennyt, mitä olisi pitänyt soittaa. Ainoastaan Veera patarummuissa jatkoi rytmin lyömistä.

Orkesterin johtajakin hätääntyi. Hän viuhtoi tahtipuikollaan ilmaa ja viittoili lapsia jatkamaan soittamista.

 

– Soittakaa nyt jotain! Hän yritti kuiskata.

 

Oli vain yksi kappale, jonka kaikki osasivat ulkoa. He olisivat osanneet soittaa sen vaikka unissaan, koska sitä oli harjoiteltu joka ainoissa orkesterin harjoituksissa joulusta lähtien. Kun tutut sävelet kantautuivat yleisöön, kaikki alkoivat laulaa…

– Jo joutui armas aika…

Vastaa