Tarinat

Mummin mämmiä

Posted by Ihmeipanat | huhtikuu 2nd, 2015 | No responses

 

– Ja nyt mämmiä jälkiruuaksi! Mummi hymyili, kantaen kolme rovetta mämmiä pöytään.

Saara perheineen oli mummin luona pääsiäisaterialla. Pääruuaksi oli tietenkin syöty karitsan paahtopaistia ja minttuhyytelöä, mummin kuuluisan perunamuusin kera. Ja höyrytettyjä vihanneksia. Aina höyrytettyjä vihanneksia. Ne olivat mummin tavaramerkki.

 

Ruoka oli hyvää ja se oli maistunut kaikille – jopa Konstalle oli muussattu ihan oma annos pääsiäisruokaa.

Mutta mämmi.

Saara ja Teemu vaihtoivat pitkän, merkitsevän katseen. Mämmi ei ollut lasten lempparia – lievästi sanottuna.

– Maha on jo aika täynnä… Saara ja Teemu kiemurtelivat tuoleillaan.

– No otatte sitten vain vähän, äiti sanoi painokkaasti ja mulkaisi lapsiin nyt-käyttäydytte-tai-kuulette-tästä-koko-kotimatkan-katseensa.

 

Saara otti jälkiruokakulhon ja lusikoi sen pohjalle niin vähän mämmiä kuin pystyi. Sitten hän otti sokeriastian ja ripotteli kikkareen päälle sokeria niin paljon, ettei mämmiä enää näkynyt.

– Kuka haluaa vaniljakastiketta? Mummi kysyi.

– Minä, MINÄ! Saara ja Teemu huusivat yhdestä suusta.

Saara kaatoi mämmin ja sokerin päälle vielä vanijakastiketta kipon täyteen. Vasta sitten hän alkoi varovasti lusikoida.

 

– Konstalle mämmiä myös, mummi hymyili ja lappoi puhtaaseen kulhoon muutaman lusikallisen.

– Äiti, en usko, että Konsta pitää… äiti yritti.

– Kyllä, kyllä, ilman muuta. Täytyyhän lapsen pääsiäisenä mämmiä saada! Ihan vähän vain maistiaista, mummi kujerteli.

 

Konsta oli innoissaan. Hän tykkäsi mummista. Mummi aina hymyili, piti sylissä ja antoi herkkuja. Kaikki, mitä mummi antoi, oli hyvää.

Konsta avasi innokkaasti suunsa mämmilastin lähestyessä ja mummi sujautti lusikallisen hänen suuhunsa.

– Katsokaa nyt, miten Konsta tykkää! Mummi riemuitsi.

Sillä sekunnilla, kun mämmi laskeutui makunystyröille, Konstan touhotus loppui kuin seinään. Hänen silmänsä rävähtivät ammolleen yllätyksestä ja pienet, pyöreät kasvonsa vääristyivät ryttyyn inhosta. Mämmi pullahti nopeasti ulos suusta, alahuulen yli Konstan leualle, josta se liukui edelleen ruokalapun kaukaloon.

– Oi, eikö se pysynyt suussa, mummi jutteli.

– Tästä saat lisää.

 

Mummi otti uuden lusikallisen mämmiä ja tarjosi sitä Konstalle. Tällä kertaa, Konstan suu pysyi kiinni.

– Hei, ei Konsta tykkää, äiti yritti.

– Se maku on liian outo.

– Höpö höpö, mummi puuskahti.

– Siihen pitää vain tottua. Avaapa suu Konsta. Maista vähän mämmiä. Hyvää…

 

Mutta vaikka mummi kuinka leperteli, Konsta käänsi vain päänsä pois. Aina, kun mummi sai ujutettua lusikankärjellä jotain Konstan huulten väliin, Konsta sylkäisi sen ulos. Mutta mummi oli sinnikäs. Hän jaksoi yrittää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen…

 

Lopulta Konsta sai tarpeekseen. Hän sulki silmänsä, keskittyi – ja alkoi mielikuvitella. Kuolaa alkoi valua koko suun leveydeltä. Mämmin rippeet virtasivat suupielistä ruokalapulle ja kaukaloon. Kaukalo täyttyi hetkessä, mutta kuolan tulo ei loppunut. Päinvastoin. Sitä tulvi syliin. Mummin syliin. Lattialle. Mummi yritti hädissään pyyhkiä Konstan suuta ja naamaa toisella kädellä, ja syöttää Konstalle mämmiä toisella. Mutta paperi toisensa jälkeen kastui läpimäräksi ja hajosi mummin käsiin, ja Konsta sai torjuttua jokaisen mämmihyökkäyksen uudella kuola-aallolla.

 

Lopulta mumminkin oli pakko antaa periksi. Mämmistä kuolaa oli joka paikassa. Se peitti Konstan vaatteita,  mummin vaatteita, pöytäliinaa, mattoa, lattiaa. Jopa Konstan vieressä istuva Teemu oli saanut osansa.

Muu perhe katsoi hävityksen kauhistusta miettien itsekseen, miten hyvin mämmin sai pesussa pois.

Mutta mummi ei ollut moksiskaan.

– Voi että. Eikö Konsta oikein tykkää mämmistä? Hän kyseli lempeällä äänellä.

– Kuule Kati, ei se Konsta taida olla oikein mämmi-miehiä, mummi valitteli äidille.

– Niinkö tosiaan arvelet? Äiti esitti yllättynyttä.

– Kuka olisi arvannut…

Vastaa