Tarinat

Mummo trampoliinilla, osa 2

Posted by Ihmeipanat | toukokuu 14th, 2015 | No responses

Mummo oli hukassa!

Saaran räpyttäessä vauhtia mummon trampoliini-voltteihin, tuuli olikin lennättänyt mummon yllättäen suojaverkon reunan yli.

 

Ja nyt, mummoa ei löytynyt mistään. Teemu, Saara ja Leevi katselivat ympärilleen. Leevi tarkisti naapurin pihalta, Saara kurkisti talon nurkan taakse, Teemu varmisti trampoliinin alustan. Ei mummoa.

Äkkiä puusta kuului ääni.

 

– Kääk! Olen jumissa!

 

Mummohan se siellä huuteli. Hän oli juuttunut pihalla kasvavan omenapuun oksanhaaraan, eikä päässyt pois. Jalat sätkivät ja kädet heiluivat, mutta omenapuun tiukka ote piti.

 

Lapset hakivat kiireesti vanhemmat paikalle.

– Äiti, miten ihmeessä sinä sinne jouduit? Saaran isä päivitteli.

– Minä vain hypin trampoliinilla ja yhtäkkiä olinkin jumissa täällä, mummo selitti.

– Sattuiko sinuun? Leevin äiti kysyi.

– Ei, ei. Kaikki on ihan hyvin, mummo vakuutti.

– Miten maailmassa me saamme sinut pois sieltä? Leevin isä pohti.

– Pitäisi yltää tuonne ylös irrottamaan… Tarvittaisiin tikkaat, laatikko.. joku koroke.. Onko teillä jotain sellaista?

– En ole varma.. Saaran isä pohti.

 

Isät lähtivät etsimään jotain, jonka avulla mummoon voisi ylettyä ja saada hilattua hänet alas. Äidit menivät jatkamaan kahvipöydän kattamista. Lapset jäivät pitämään mummolle seuraa.

 

– Tosi ärsyttävää, mummo mutisi puusta.

– Mikä? Onko paha olla? Saara huolestui.

– Eei… vaan se, että te pääsette ihan kohta maistamaan sitä ihanaa marenki-mansikka-kermakakkua, jonka näin keittiön pöydällä. Ja minä kökin täällä, mummo murjotti.

– Ties kuinka kauan.

– Älä huoli mummo, se on kyllä autettavissa, Leevi lupasi.

 

Leevi sulki silmänsä, keskittyi – ja alkoi mielikuvitella. Hän pinkaisi keittiöön. Pöytäliinan kulmat vain hulmusivat, kun Leevi nappasi mukaansa lautasellisen kakkua, ennenkuin äidit ehtivät sanoa mitään. Päästyään takaisin omenapuun luo, Leevi kipusi ketterästi latvustoon, kannatellen koko ajan kakkulautasta toisessa kädessään.

 

– Kakkunne, rouva, Leevi tarjoili.

– Kiitos arvon herra… Mites lusikka? Kuuluisiko sekin kattaukseen? Mummo kysyi.

– Aah.. Hetki vielä.

 

Leevi jätti kakkulautasen mummolle ja kipaisi pikaisesti uuden kierroksen keittiössä. Hetkessä Leevi oli takaisin omenapuun oksalla, mummon vieressä. Hän ojensi mummolle lusikan.

– No nyt, Leevi hymyili.

– Ihanaa! Mummo hymyili tyytyväisenä ja upotti lusikkansa kakkupalaan.

 

Hän söi hyvällä halulla koko palasen.

 

– Mmmm.. Juuri niin hyvää kuin epäilinkin, mummo huokasi suupieliään lipoen.

 

Leevi oli juuri saanut tuotua tyhjän kakkulautasen puusta, kun isät palasivat. He olivat koputelleet naapurien oville yksi toisensa jälkeen, ja löytäneet kuin löytäneetkin lopulta tikkaat lainaksi.

Eikä aikaakaan kun mummo oli nostettu puusta taas turvallisesti maan kamaralle. Vanhemmat hössöttivät mummon ympärillä koko loppupäivän, passaten ja hyysäten. Mummo sai syödä kakkua ja juoda kahvia niin paljon kuin jaksoi ilman, että hänen tarvitsi eväänsä lotkauttaa. Mutta trampoliinille mummoa ei enää päästetty.

Vastaa