Tarinat

Varikkokäynti

Posted by Ihmeipanat | maaliskuu 26th, 2015 | No responses

Saara ja Teemu olivat keittiössä välipalan teossa. Heillä oli pihan muiden lasten kesken jännittävät pyöräkisat menossa. Aika-ajot oli juuri ajettu ja kohta starttaisi itse kisa. Lapset olivat päättäneet käydä pika-tankkauksessa ennen kisan alkua.

 

– Mitä te teette?! Kuului äidin ääni terävänä lasten selän takaa.

 

Saara ja Teemu jähmettyvät niille sijoilleen. Teemun voiveitsi pysähtyi kesken liu’un ja Saara tuijotti äitiä silmät suurina keksi kummassakin poskessa pullottaen.

 

– Me otetaan välipalaa, Saara mumisi pyrskäytellen keksinmuruja suupielestään.

– Kengät jalassa! Äiti huudahti ja osoitti Saaran ja Teemun jalkoja.

– Me järjestettiin pyöräajoja ulkona ja meille tuli nälkä… Ja me ajateltiin vaan ihan nopeasti… Me mennään ihan just takas, Saara jatkoi murujen pöllytessä.

 

Hän hörppäsi mehua saadakseen nieltyä suunsa tyhjäksi.

 

– Ihan oikeasti lapset. Katsokaa tätä sotkua! Äiti osoitti lattialla hiekkavanaa, joka johti eteisestä keittiöön.

– Ulkona on tähän aikaan vuodesta tonneittain hiekkaa – ja te olette päättäneet tuoda sen kaiken sisälle! Haloo! Äiti meuhkasi.

– Älä nyt, imurillahan se lähtee, Teemu yritti rauhoittaa äitiä, jonka naama punersi jo uhkaavasti.

– Imurilla?!

– Ja kukahan sitä imuria käyttää? Tekö? Äiti hihkui.

 

Sitten hän pysähtyi.

 

– Niin! Te! Hän keksi. Hymy levisi äidin kasvoille, kun hän jatkoi

– TE saatte siivota tämän sotkun. Te sen olette tehneetkin.

 

Saara ja Teemu katsoivat toisiaan.

 

– Siis me? Lapset toistivat.

– No, okei, Teemu myöntyi.

– Me imuroidaan.

– Hyvä. Imuri löytyy kaapista.

– Siis imuroidaan NYT? Eei me nyt voida imuroida, kun meillä on kisat kesken! Saara huudahti.

– Niin, me imuroidaan sitten illemmalla joskus, Teemukin protestoi.

– Mä starttaan paalupaikalta!

– Ehei – ei missään tapauksessa, äiti kielsi.

– Jos sitä ei tapahdu nyt, niin se jää tekemättä. Te todellakin tartutte imuriin ihan heti. Ei siinä kauaa kestä, kun aloitatte saman tien, äiti sanoi.

 

Hän otti saarnaavan äänensävynsä ja jatkoi motkotustaan siitä, miten kengillä ei IKINÄ saanut kävellä sisällä ja miten piti AINA ajatella etukäteen tekemistensä seurauksia. Siitä puhuttelu jatkui siihen, miten äiti itse INHOSI siivoamista ja ERITYISESTI imuroimista ja miten hän oli KYLLÄSTYNYT aina siivoamaan lasten sotkuja ja miten Saara ja Teemu olivat jo tarpeeksi isoja osatakseen ajatella näitä asioita ja opetella korjaamaan jälkensä.

 

Äidin sanat kulkeutuivat tasaisena puurona Teemun toisesta korvasta sisään – ja jatkoivat matkaansa pysähtymättä, suoraan toisesta ulos. Kello tikitti. Startti alkaisi kahden minuutin päästä – olivat he Saaran kanssa paikalla lähtöruuduissaan tai eivät.

Teemu sulki silmänsä, keskittyi – ja käytti mielikuvitustaan…

 

Byääääääää!

Yläkerrasta kuuli Konstan itkua.

Äidin läksytys loppui kesken lauseen.

 

– Konsta? Missä vaiheessa se on yläkertaan luikahtanut.. Äiti ihmetteli itsekseen.

– Tämä ei pääty tähän! Hän huikkasi Saaralle ja Teemulle kiivetessään portaita Konstan luokse.

 

– Nyt Saara, nopeasti! Teemu kuiskasi.

– Mitä? Saara ihmetteli.

– Nopeasti ulos, ennenkuin äiti tulee takaisin! Me imuroidaan sitten illalla. Mä en jätä paalupaikkaa käyttämättä.

 

Konsta konttasi keittiöön kulman takaa. Saara vilkaisi hymyilevää Konstaa – sitten Teemua – sitten taas Konstaa.

– Heippa Konsta! Saara suukotti ja taputti pikkuveljen kaljua päälakea ja kipaisi eteiseen Teemun perässä.

 

– Äiti on NIIIIIN vihainen, kun me tullaan takaisin, Saara epäröi pihalla.

Mutta Teemu oli jo pyörän selässä.

– Äh, kyllä se leppyy, kun me illalla siivotaan.

– Ja mä näytän sille mun voittopokaalin.

Vastaa